Meta4 on Suomen tämän hetken kiistatta mielenkiintoisin jousikvartetti. Kvartetin kansainvälistä uraa ovat siivittäneet voitot vuoden 2004 Dmitri Sostakovits -kilpailussa Moskovassa sekä Joseph Haydn -kilpailussa Wienissä vuonna 2007.
Posts in the Artisti category:
Virpi Räisänen
Virpi Räisänen Virpi Räisänen on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kansainvälisesti kysytyimmistä mezzosopraanoistamme. Räisänen on tunnettu erityisesti musiikillisesta laaja-alaisuudestaan. Ennen siirtymistään laulajaksi, hän teki merkittävän uran viulistina, konsertoiden solistina ja kamarimuusikkona. Räisänen on laulanut lukuisten tämän hetken merkittävimpien kapellimestareiden ja orkesterien solistina konsertti- ja oopperalavoilla Euroopan lisäksi Aasiassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Virpi Räisänen toimi Oulunsalo […]
Tiksola Co.
Tiksola Co. on joustavasti triosta kamariorkesteriin muuntuva kokoonpano, jonka perustajaydin on Duo Tiksola (viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen).