Meta 4

"Their flamboyant style of music-making – standing, swaying, sometimes even stamping – has thrilled me in the past. Now they seem to deploy even more breathtaking levels of technical and interpretive finesse."
— The Times (UK)

Meta4 on Suomen tämän hetken kiistatta mielenkiintoisin jousikvartetti. Kvartetin kansainvälistä uraa ovat siivittäneet voitot vuoden 2004 Dmitri Sostakovits -kilpailussa Moskovassa sekä Joseph Haydn -kilpailussa Wienissä vuonna 2007. Samana vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi yhtyeellä Suomi-palkinnon tunnustuksena kansainvälisestä menestyksestään. Meta4 on myös toiminut BBC:n New Generation Artists -ohjelmassa vuosina 2008–2010. Kvartetti oli Jyväskylä Sinfonian päävierailijana syksystä 2022 kevääseen 2024.

Meta4 konsertoi aktiivisesti niin koti- kuin ulkomaisissa konserttisaleissa sekä lukuisilla festivaaleilla. Vuonna 2024 kvartettia voi kuulla kotimaan lisäksi muun muassa Madridissa, Münchenisssä, Appenzellissa, Bad Tölzissa sekä Tallinnassa.

Meta4:lta on ilmestynyt Hänssler Classicin julkaisemina Haydnin Jousikvartetot op. 55, 1–3, joka palkittiin arvostetulla Echo Klassik -palkinnolla, Emma-palkittu ja Yleisradion vuoden levyksi valittu Šostakovitšin Jousikvartetot 3, 4 & 7 sekä Béla Bartókin Jousikvartetit 1 & 5. Kvartetilta on myös ilmestynyt Ondinen julkaisemana Kaija Saariahon kamarimusiikkia sekä LP-levyllä Sibeliuksen jousikvartetto 'Voces Intimae' (Berliner Meister Schallplatten). Brahmsin klarinettikvinteton ja Gérard Pessonin Nebenstückin sisältävä levy äänitetiin yhdessä klarinetisti Reto Bierin kanssa ja julkaistiin ECM-levymerkin alla 2019.

Bis-levymerkin alla kvartetilta on julkaistu kaksi viimeisintä levytystä: maaliskuussa 2020 julkaistiin Gringolts Quartetin kanssa tehty yhteislevytys Octets, joka sisältää Felix Mendelssohnin ja George Enescun jousioktettisävellyksiä. Sebastian Fagerlundin kamarimusiikkia sisältävä Oceano julkaistiin lokakuussa 2021. Tuorein levytys, Krishna Nagarajan sävellyksiä sisältävä Tales from Norway ilmestyi keväällä 2022 Challenge Classicsilta ja oli myös Emma-ehdokkaana vuoden klassisen musiikin levytykseksi.


TULEVAT TAPAHTUMAT

Yhteyshenkilö



"Early in their careers, in 2004, META4 won first prize in the International Shostakovich Quartet Competition in Moscow. Even against strong competition, their rendition of the Russian composer’s String Quartet No. 4 stood out as the finest Shostakovich string quartet performed live in the Washington area in recent memory."
— Washington Classical Review
"Naantalin kirkossa ei tarvinnut ihmetellä hetkeäkään, miksi Meta4 on niin menestynyt ja tunnustettu"
— Turun Sanomat
 
 

Saija Aarnio

Full web designs, coaching and training

https://digijuulia.com
Edellinen
Edellinen

Seuraava
Seuraava