Linda Lampenius
Huippuviulisti Linda Lampenius on monipuolisen uransa aikana esiintynyt niin miljoonayleisöille, valtion päämiehille kuin kuninkaallisillekin. Genrerajoja rikkovana ja muuntautumiskykyisenä muusikkona tunnettu Lampenius on kotonaan sekä klassisen musiikin konserteissa että viihteellisemmissäkin produktioissa.
Erityisesti kamarimusiikki on Lampeniuksen sydäntä lähellä, ja hän on esiintynyt erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa eri puolilla Eurooppaa, Aasiaa ja Yhdysvaltoja. Linda on myös kysytty orkesterisolisti, ja esiintynyt kotimaan kaupunginorkesterien lisäksi usein mm. Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa.
Yhteistyötä Lampenius on tehty lukuisten eri taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien kanssa. Sir Andrew Lloyd Webberin kanssa Lampenius teki yhteistyötä Metal Philharmonic -produktiossa, jonka solistiksi säveltäjä Lindaa pyysi. Mittavaa yhteistyötä Lampenius on tehnyt myös irlantilaisen Anúna -kuoron kanssa ”Celtic Origins” -produktiossa, joka lähetettiin Yhdysvalloissa yli 250 televisiokanavalla. Produktioon kuului myös lähes 40 eri kaupunkia kattava Yhdysvaltojen kiertue sekä cd- ja dvd-julkaisut. Celtic Origins -albumi nousi maailmanmusiikin kategoriassa Pohjois-Amerikan myydyimmäksi levyksi.
Linda Lampeniukselta on julkaistu neljä sooloalbumia: Pop-albumi Linda Lampenius (1997), klassinen albumi Linda Brava Emi Classics -levymerkin alla (1998), kansansävelmiä Suomesta ja Ruotsista sisältävä levy Nordic Light (2005) sekä kokoelman joululauluja sisältävä Angels (2010). Linda Brava -albumin julkaisun myötä Linda nousi Suomen parhaiten myyväksi klassisen musiikin artistiksi maailmalla. Lisäksi Lampenius on levyttänyt mm. rockkappaleita Jimmy Pagen ja Robert Plantin yhtyeiden muusikoiden kanssa.
Lindan elämäkerta Kesytön elämäni (Otava), julkaistiin vuonna 2021 ja uusi painos teoksesta julkaistiin Suomessa lokakuussa 2023. Samoihin aikoihin sai myös ensi-iltansa Lindan elämästä ja urasta kertova neliosainen dokumenttisarja MTV3-kanavalla.
TULEVAT TAPAHTUMAT
Yhteyshenkilö
Tiina Vihtkari
tiina.vihtkari@sublime.fi
+358 50 594 2430
Katriina Lamberg
katriina.lamberg@sublime.fi
+358 44 4918603