WALTTERI TORIKAN JOULUKIERTUE ALKAA TURUN UUDESTA MUSIIKKITALO FUUGASTA
Waltteri Torikan Joulu 2026 -kiertue on laajin viitene vuoteen.
Baritoni Waltteri Torikka lähtee joulukuussa konserttikiertueelle eri puolelle Suomea. Kiertue alkaa 3.12. Turun uudesta Musiikkitalo Fuugasta ja päättyy 22.12. Keski-Porin kirkkoon. Yhdeksän konserttia käsittävä joulukonserttikiertue vierailee Turun lisäksi Kuopiossa, Jyväskylässä, Helsingissä, Vaasassa ja Seinäjoella.
Joulukonserttien ohjelmassa kuullaan joulunajan klassikoita, kappaleita Sydämeni joulu -albumilta sekä rakastetuimpia joululauluja meiltä ja maailmalta.
“Joulumusiikin parissa vietetyt rauhalliset hetket ovat minulle hyvin rakkaita. Onkin hienoa päästä esittämään suosituimmista joululauluista tehtyjä sovituksia, joissa jouset tuovat sointiin aivan erityistä lämpöä." Waltteri kertoo
Kiertueella Torikan rinnalla esiintyvät pianotaiteilija Marko Hilpo, viulisti Matti Koponen, alttoviulisti Barbora Hilpo sekä sellisti Jaani Helander.
Monipuolinen Waltteri Torikka on kotonaan niin konserttisaleissa kuin oopperalavoilla. Ilmaisuvoimainen suosikkibaritoni esiintyy ennen joulukiertuettaan muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla Figaron häissä kreivi Almavivan roolissa, sekä lukuisilla klassisen musiikin festivaaleilla, kuten Naantalin musiikkijuhlilla, Rauma Festivossa, Urkuö ja Aaria -festivaalilla sekä Kaakon kamarimusiikissa.
Loppuvuoden kiertue on Torikan laajin joulukonserttikiertue vuosiin.
” On ilo saada jakaa joulun tunnelmaa tänä vuonna eri puolille Suomea. Joulu soi kauneimmin, kun sen jakaa toisten kanssa.” Torikka iloitsee.
Waltteri Torikan joulu 2026
To 3.12. Musiikkitalo Fuuga, Turku klo 18.30
La 5.12. Alahärmän kirkko klo 16
Ma 7.12. Huutoniemen kirkko, Vaasa klo 18.30
Ti 8.12. Seinäjoen teatteri klo 18
La 12.12. Ylivieskan kirkko klo 18
Su 13.12. Kulttuurikeskus Virta, Imatra klo 17
Ke 16.12. Finlandia-talo klo 18.30
La 19.12. Alavan kirkko, Kuopio klo 18
Ma 21.12. Taulumäen kirkko, Jyväskylä klo 18
Ti 22.12. Keski-Porin kirkko klo 18